Tietoa meistä

Perustiedot

Perustettu: 1968

Jäsenmäärä: 90 henkilöä

Lyhenne: SaVa

Toiminta-alue: Siuro, Linnavuori

Alue: Nokia Partiopiiri: Hämeen Partiopiiri

Taustayhteisö: LC Siuro ja Suoniemen raittiusseura ry


Historia

1968 Syyskesällä 1968 yhdistettiin poikalippukunnat Linnavuoren Vasamat (perustettu 1960) ja Kuloveden Kuloveikot (1957) alueelta Siuro-Linnavuori-Kulovesi. Uuden lippukunnan nimeksi tuli Sata-Hämeen Vasamat (vasama on tylppäpäinen nuoli) Satakunnan ja Hämeen rajalle asettuvan sijainnin mukaan. Vasamien ensimmäiseksi lippukunnanjohtajaksi valittiin Jorma Ravia, jonka jälkeen noin vuoden kuluttua pestiä ryhtyi hoitamaan Rauno Keskinen. Jäseniä lippukunnassa oli noin 90.Lippukunnan harmaa huivi huivimerkkeineen rekisteröitiin vuonna 1969.

Kokoontumispaikakseen lippukunta sai Siuron vanhimman asuinrakennuksen, Färmin pirtin. 1970-luku 70-luvun alkupuolella Vasamien toiminta oli hyvin aktiivista. Lippukunnassa oli kolkkia viisi parvea ja kolme vartiota. Jäsenmäärä oli noin 50 kieppeillä. Vasamat tekivät mm. lintulaskentaa Helsingin yliopiston eläinmuseolle normaalin retki- ja leiritoiminnan sekä viikoittaisten kokoontumisten lisäksi. Partiotaitokilpailuistakin tuli menestystä kun kolkat vuonna 1970 voittivat Leon Lenkin. Yhteistyötä Vasamat tekivät mm. Harjun Veikkojen kanssa, josta saatiin johtajia avuksi kolkkien leireille. Tässä vaiheessa yhteistyö Nokian suuntaan oli vähäistä (sitä oli jonkin verran lähinnä Pirkan Poikien kanssa). Raumalaisen lippukunnan kanssa Vasamat tekivät merireissun päästen näin kokeilemaan myös meripartiointia. Kuusamoon Tunturiveikkojen vieraiksi matkattiin 10.-14.6.1976. Tälle retkelle osallistuminen edellytti tietyn pistemäärän saavuttamista ennen reissua.

70-luvun lopussa lippukunnassa koettiin nuukahdus. Uusia tulokkaita olisi kai ollutkin, mutta toiminnan vetäjiä ei ollut. Ainakin yksi jäsenmaksun maksanut kuitenkin löytyi, koska lippukunta pysyi hengissä. 1980-luku 80-luvun alussa alettiin jälleen herättelemään siurolaista partiotoimintaa. Tammikuussa -82 Sata-Hämeen Vasamien lippukunnanjohtajaksi valittiin Toivo "Topi" Mäkinen, joka aikaisemmin oli partioitunut Turun suunnalla. Samalla myös tytöt otettiin mukaan toimintaan eli Vasamat muuttui yhteislippukunnaksi. Helmikuun alusta ryhmät kokoontuivat jälleen Siurossa. Linnavuoressa toiminta käynnistyi lippukuntakokouksen (3.3.) jälkeen. Myös Kauniaisissa kokoontui yksi sudenpentulauma. Lippukunnan jäsenmäärä nousi uuden alun jälkeen hieman yli sadan. Vanhempainneuvoston toiminta oli osaltaan tukemassa partiotyötä. Lippukunnan taustayhteisöiksi tulivat Suoniemen raittiusseura ja Lions Club Siuro. Sata-Hämeen Vasamat saivat myös oman lehden, kun lippukuntalehti Vasama alkoi ilmestyä 80-luvun alussa. Lisäksi Siuron kirkossa 3.6.85 vihittiin käyttöön Vasamien lippu. Lipusta oli järjestetty lippukunnan sisällä suunnittelukilpailu, jonka oli luonnoksellaan voittanut Roope Raisamo. Lopullisesti lipun suunnitteli Kalle Lehtonen ja ompeli Raija Järvenpää. Lipussa on keskeisenä maailmanliiton merkki sekä SaVan vaakuna, joka on mukailtu Nokian vaakunasta (musta näätä on korvattu kolmella vasamalla).

80-luvulla Vasamat tekivät parikin pohjoisen retkeä. 1985 oli Saariselän reissu ja -86 yhdeksän vuorokauden vaellus Lemmenjoella. Partiotoiminnan 75-vuotisjuhlaleiri Miilu-85 Jämijärvellä sai mukaan viisi savalaista. Hämeen piirin talvileirillä Padasjoella -88 oli kaksi savalaista. 1988 Vasamien johtoon valittiin Pekka Hiltunen. 80-luvun lopussa toiminta Linnavuoressa hiipui luultavasti lähinnä johtajapulan vuoksi. Siurossa toiminta jatkui kuitenkin lähes ennallaan, vaikka väki väheni myös siellä. 1990-luku 90-luvulla toimintaa on ollut lähinnä Siurossa. Myös Kauniaisissa oli 90-luvun alussa yksi vartio. Pekka Hiltusen seuraajaksi tuli -92 Hannu Paavilainen. Lippukunta on myös kokenut 90-luvulla eräänlaisen "sukupolvenvaihdoksen", joka on osaltaan auttanut vähentämään kroonista johtajapulaa. Vuonna -98 lippukunnanjohtajaksi valittiin Riikka Marttinen. 90-luku on ollut Vasamissa leireilyn ja retkeilyn kulta-aikaa. Suomen Partiolaisten suurleirillä Tervaksella -90 oli kolme savalaista. Vuonna -94 savalaiset olivat vaeltamassa Salamajärven kansallispuistossa Perhon lähistöllä. SP:n neljännellä suurleirillä, Loistolla, oli mukana seitsemän savalaista -96. Hämeen piirileiri Ilves'98 innosti mukaan mm. 20 SaVa:n sudaria, vaeltajaa ja johtajaa. Vasamat ovat olleet edustettuina myös ulkomaisilla partioleireillä. Vuonna -91 kaksi savalaista leireili Englannissa ja -98 yksi oli mukana ruotsalaisella partioleirillä. Savalaisia vieraili myös vuoden -95 Hollannin maailmanjamboreella. -07 Lippukuntamme vaelsi Kilpisjärvellä ja -09 tehtiin viikon mittainen vaellusressu Ruotsiin Kebnekaiselle.

Omaa kämppää savalaisilla ei vieläkään ole. Saamme käyttää Edwin Naskalin omistamaa aittaa Kulovedellä. Omien kokoontumistilojen puuttuminen Siurossa vaikeuttaa toimintaa. Nokian seurakunta on kuitenkin tarjonnut meille mahdollisuuden käyttää Linnavuoren seurakuntatalon tiloja. Viimeisen vuosikymmenen aikana on alkanut tiivis yhteistyö Nokian muiden lippukuntien kanssa. Yhteisvastuullisesti vuorovuosina järjestetään lupauksenanto, soihtukulkue ja yrjönpäivän partiotaitokilpailu. Lisäksi Nokian alueen jokavuotisen vartionjohtajakurssin järjestelyyn osallistuu Pirkkalan ja Hämeenkyrön lippukuntia. 

Lippukunnanjohtajat

Jarkko Mäkiranta 2017- (nykyinen)

Marko Rantakallio 2016-2017

Saimi Toivonen 2013-2015 

Riikka Rantakallio 2012

Saimi Toivonen 2010-2011

Riikka (Riksu) Rantakallio (ent. Marttinen)2004-2010

Ville Kankainen 2003-2004

Hannu Paavilainen 2001-2003

Riikka (Riksu) Marttinen 1998-2001

Hannu Paavilainen 1992-1998

Pekka Hiltunen 1988-1992

Toivo (Topi) Mäkinen 1982-1988

Rauno Keskinen 1969-1982

Jorma Ravia 1968